Niemikotisti Niemikotisäätiö - mielenterveyskuntoutusta helsinkiläisille vuodesta 1983 lähtien
  • Niemikotisäätiö - etusivu
  • Niemikotisäätiön yhteystiedot
  • Niemikotisäätiön sivukartta
  • Webmail
 
27.01.2009

Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia vuodelta 2008.

Kategoria: Yleiset

Asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin viime vuonna viikolla 50. Suuressa osassa vastauksista korostui yhteisön ja hyvän ryhmähengen merkitys.

Asumispalvelut

Ohjaajilla koettiin olevan sopivasti aikaa kuntoutujille, toisaalta taas jonkun mielestä ongelmistaan ei saanut keskustella tarpeeksi. Henkilökuntaa luonnehdittiin tiukoiksi mutta reiluiksi, tosin tähänkin joku totesi, että ”henkilökunta kyttää asukkaita”.

On ihan hyvä asua yhteisössä ja kuulua johonkin, hyvä ryhmähenki”.

Vastaajia oli 118, joista miehiä 73 ja naisia 45. Vastaajien keski-ikä oli 40,5 vuotta. (Vuonna 2007 keski-ikä oli 41,7 vuotta)

Päiväkeskukset

Tyytyväisiä oltiin ruokaan ja hyvään henkeen, myös itseluottamuksen koettiin parantuneen. Opiskelijoita toivottiin vähemmän.

”En tunne oloani enää niin yksinäiseksi ja yksin olemisen pelkotilat ja ahdistuneisuus ovat lieventyneet.”

Vastaajia oli 68, joista miehiä 38 ja naisia 30. Vastaajien keski-ikä oli 47,8 vuotta. (Vuonna 2007 keski-ikä oli 47,0 vuotta).

Työvalmennus

ATK-kurssi koettiin hyvänä ja tärkeänä. Työpaikkatutustumisia ja työelämästä kertovia ihmisiä toivottiin lisää.

”Tavoitteenani on ollut päästä työelämään. Olen voinut käydä työtoiminnassa oman jaksamisen mukaan. Olen tavannut ihmisiä.”

Vastaajia oli 12, joista miehiä 6 ja naisia 6. Vastaajien keski-ikä oli 34,0 vuotta. (Vuonna 2007 keski-ikä oli 39,9 vuotta).

Työkeskukset

Yhteisöön kuuluminen oli työkeskusten kuntoutujillekin tärkeää. Ohjaajia pidettiin kärsivällisinä ja hyvän työilmapiirin luojina, mutta joskus koettiin kiirettäkin. Tuntuman säilyminen työelämään nousi monessa vastauksessa esille. Joku kertoi alkoholin käytön pysyneen jotenkuten kurissa ja äänten jääneen taustalle enemmän, kun sai käydä työkeskuksessa. Ruuan toivottiin kuuluvan palkkaan.

”Työ estää syrjäytymistä ja parantaa itsetuntoa.”

Vastaajia oli 222, joista miehiä 124 ja naisia 98. Vastaajien keski-ikä oli 46,1 vuotta. (Vuonna 2007 keski-ikä oli 45,0).

Osa kyselyyn vastanneista oli kuntoutunut ottamaan vastuuta toiminnan kannalta oleellisista tehtävistä. Vertaistuki on jo pitkään ollut mukana Niemikotisäätiön toiminnassa ja sen tärkeä merkitys tunnustetaan laajemmaltikin. Monista vastauksista kävi ilmi, että hyvässä yhteisössä mukana oleminen koettiin jo sinällään kuntouttavana.


  • Niemikotisäätiö - etusivu
  • Niemikotisäätiön yhteystiedot
  • Niemikotisäätiön sivukartta
  • Webmail

© Niemikotisäätiö | Vanha viertotie 22 C, 00350 Helsinki, puh. (09) 5878 155, fax (09) 5875 408