22.06.2009
Vuosi 2009 on juhlavuosi Niemikotisäätiölle
Kategoria: Yleiset
Vuosi 2009 on juhlavuosi Niemikotisäätiölle, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta säätiön toiminnan aloittamisesta. Pasilan työkeskuksen johtaja Mauno Vihermaa kertoo alkutaipaleesta.
25 vuotta sitten aloitti Niemikotisäätiö-niminen kuntoutusorganisaatio toimintansa Maistraatinkatu 6:ssa työkeskusmuotoisena. Sairaalatoimen kaupunginjohtaja Anna- Liisa Hyvönen oli organisoinut kaupunginvaltuuston jäsenet remontoimaan kaupungin rakennustoimen puusepänverstaana toimineen, entisen palo-aseman sellaiseen kuntoon, että siellä voitiin harjoittaa psykiatrista kuntoutustyötä. Pakilan sairas- ja vanhainkotisäätiön toiminnanjohtaja Leena Juslin oli nimitetty Niemikotisäätiön toiminnanjohtajaksi ja Carita Winqvist talouspäälliköksi. Varsinaiseksi kuntoutusta toteuttavaksi henkilökunnaksi Leena oli valinnut työkeskuksen johtajan virkaan Eeva Vennon ja ohjaajaksi Mauno Vihermaan. Olimme Eevan kanssa olleet Hesperiassa samalla osastolla pari vuotta, jona aikana olimme tulleet tutuiksi ja tiesimme toistemme tavat tehdä työtä. Helsingin kaupunki oli antanut Niemikotisäätiölle mahdollisuuden kokeilla uutta kuntoutusmuotoa, joka oli hallinnoltaan kevyt ja mahdollisimman vähän byrokraattinen. Koeaikaa oli vuosi ja sen aikana piti selvittää kyseisen mallin toimintaedellytykset ja elinvoima. Matkustimme aluksi Tampereelle, Sopimusvuoreen, kahden viikon tutustumismatkalle, koska sen kaltaisesta toiminnasta olisi saattanut olla meillekin mallia.
Uusia mahdollisuuksia
Psykiatrisessa hoidossa ja kuntoutuksessa oli vallalla analyyttisen psykiatrian malli, jossa lähdettiin suhteista vanhempiin lapsuudesta lähtien. Hoitoajat venyivät pitkiksi, vuoden tai kahden pituinen hoitoaika ei ollut harvinainen ja usein kuntoutuksen jälkeen kuntoutettu jouduttiin kotiuttamaan ilman asuntoa. Monet olivat myös tyytymättömiä tuloksiin ja byrokratia vei paljon työ-ajasta. Jonkun tutkimuksen mukaan hoitajan kahdeksan-tuntisesta työajasta jäi vain kahdesta kolmeen tuntia keskusteluihin. Uusi malli sopisi erinomaisesti hoitoa tukevana kuntoutusmuotona kaupungin tarjoaman psykiatrisen kuntoutuksen kuvioon.
Papereita, lukuun ottamatta potilasluetteloa, ei ollut. Kaikki tila oli yhteistä eikä erityistä sosiaalitilaa henkilökunnalle ollut. Asiakkaiden kanssa työskenneltiin yhdessä koko työaika. Palattuamme Tampereelta ensimmäiset asiakkaat saapuivat Nikkilän sairaalasta. Toimintamuodoksi valikoitui huonekalujen korjaus. Olin päässyt koluamaan sairaaloiden vinttejä, sieltä löytyi kunnostettavia tuoleja ja pöytiä samoin kuin asteittain lopettavasta Nikkilän sairaalasta. Leena Juslin oli saanut jostain saumurin lahjoituksena ja siksi aloimme korjata myös vaatteita vanhainkoteihin. Asiakasmäärä nousi nopeasti kahteenkymmeneen ja päivittäisen ruoan hankinta ja valmistus työllisti myös muutamia ihmisiä. Siihen aikaan puhuttiin kuntoutuksessa ehdollistamisesta, jos teet jotain niin todennäköisesti siitä on sinulle jotain hyötyä. Toimintamallina se oli yksinkertainen ja toimiva eikä kenellekään tarvinnut vääntää rautalangasta sen motiiveja. Analyyttisen psykiatrian mukaan toiminta on transfferenssin väline, muttei välttämättä ja kokonaan verbaalisen. Työn teko antoi monelle uuden mahdollisuuden hahmottaa omaa elämäänsä eteenpäin selkeämpänä ja vahvempana sekä nähdä itsensä tarpeellisena yhteiskunnan jäsenenä. Myimme kalusteita myyjäisissä ja kävimme kirpputoreilla, joita ei siihen aikaan ollut jokaisen nurkan takana niin kuin nykyään. Saimme rahaa, joka mahdollisti itsenäisemmän elämän suunnittelun esim. ulkomaan matkojen muodossa. Asetimme tavoitteita, joista useimmat saavutimme, mielessä aikuisuus ja omasta elämästä päättäminen. Usein tuntui siltä, että meillä oli oikeata ja todellista valtaa, vastakohtana monenlaiset kulissikokoukset, joista puuttui toden tuntu. Ulkomaanmatkat, sen lisäksi, että ne ilmensivät elinvoimaa, olivat erinomaisia oppimistilanteita sekä ryhmässä toimimiseen, että tunteeseen tasa- arvosta suhteessa muihin Suomen kansalaisiin.
Oikeaan suuntaan
Pasilan työsalilla (sali siihen aikaan) oli mahdollista nähdä jonkun kuntoutettavan, joka oli saanut kiinni elämän syrjästä niillä tavoilla, joilla me toimimme ja näistä innostuneista omaan elämäänsä paneutuneista ihmisistä oli kuullut myös n. 500 meillä ensimmäisen vuoden aikana käynyttä vierasta ympäri Suomen sekä lehdistö, radio ja televisio. Myös kaupungin päättäjät olivat vakuuttuneita vilpittömästä yrityksestä. Seuraavan Säätiön kuntoutuspaikan perustamiseen ei tarvittu vuotta, puolikas riitti todistamaan että tapamme tehdä työtä sekä toimintamallimme oli ollut oikea!
Mauno Vihermaa Pasilan työkeskuksen johtaja
Kuvia toiminnan alkuvuosilta täällä
