Niemikotisäätiö Niemikotisäätiö - mielenterveyskuntoutusta helsinkiläisille vuodesta 1983 lähtien
  • Niemikotisäätiö - etusivu
  • Niemikotisäätiön yhteystiedot
  • Niemikotisäätiön sivukartta
  • Webmail
 

Tinasepän asumiskuntoutusyksikkö

Tinasepän asumiskuntoutusyksikkö on aloittanut toimintansa vuonna 2001. Yksikössä on 35 asiakaspaikkaa. Asiakaspaikkoja on sekä miehille että naisille.

 

Asiakkailla on omat 25 neliön yksiöt. Kiinteistössä on asiakkaiden käytössä myös ruokasali, oleskelutila, ryhmähuone, kuntosali, biljardihuone, pesula ja sauna. Asiakkaille tarjotaan ympärivuorokautista tukea ja henkilökunta ohjaa tarvittaessa arkipäivän askareissa.

 

Asiakkaita ohjataan kodin ulkopuoliseen toimintaan mm. työ- ja päiväkeskuksiin.

 

Asumiskuntoutuksen päätavoitteena on siirtyminen itsenäisempään asumismuotoon.

 

Toiminnassa huomioidaan asiakkaiden mielenkiinnonkohteet ja siitä on syntynyt erilaisia ryhmiä, mm. runoryhmä, naisten ryhmä, äijä-ryhmä, liikuntaryhmä ja levyraati. Osa ryhmistä toimii asukasvetoisena. Lisäksi asukkaiden kanssa tehdään retkiä ja leireillään kaksi kertaa vuodessa. Yksikössä toimii myös vertaistukiryhmä omaisille.

 

  • Niemikotisäätiö - etusivu
  • Niemikotisäätiön yhteystiedot
  • Niemikotisäätiön sivukartta
  • Webmail

© Niemikotisäätiö | Vanha viertotie 22 C, 00350 Helsinki, puh. (09) 5878 155, fax (09) 5875 408