Otteita
Mielenterveysyhdistys VERnetti ry:n säännöistä.
§1 Yhdistyksen nimi ja
kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Mielenterveysyhdistys
VERnetti ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
§2
Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen
tarkoituksena on edistää ja kehittää jäsenten omaan aktiivisuuteen ja
vertaistukeen perustuvaa, mielenterveyttä kohentavaa kuntoutus-, harrastus- ja
virkistystoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys ylläpitää
kohtaamispaikkaa, jossa jäsenet voivat oleskella, tavata toisiaan
vapaamuotoisesti tai järjestetyn toiminnan puitteissa ja joka toimii samalla
oppimisympäristönä.
Yhdistys järjestää jäsenilleen eri harrastusalojen
kerho- ja opintotoimintaa, sekä jäsenilleen retkiä ja matkoja
omakustannushintaan.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa
pienimuotoista yhdistylain §5:n tarkoittamaa liiketoimintaa, järjestää
arpajaisia, rahankeräyksiä, myyjäisiä ja juhlia hankittuaan asianmukaisen luvan
sekä ottaa vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja.
Yhdistyksen arvot ovat avoimuus, luottamus ja
yhteistyö.
§3 Yhdistyksen
jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä
yhdistyksen kotipaikan alueella asuva asiasta kiinnostunut henkilö, joka
hyväksyy yhdistyksen säännöt.
Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä
yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhdistys, joka haluaa tukea yhdistyksen
toimintaa.
Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus. Varsinaisilta jäseniltä
perittävän jäsenmaksun ja kannatusjäsenten jäsenmaksun suuruudesta päättää
syyskokous.
§4 Yhdistyksen jäsenen eroaminen ja
erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä
ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka
ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi
pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on
jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta kahtena perättäisenä
kalenterivuotena tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on
yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen
ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa
taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
§5 Yhdistyksen hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa
hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja sekä vähintään neljä (4) ja enintään kuusi (6) muuta
varsinaista jäsentä ja kolme (3) varajäsentä. Hallitus ottaa keskuudestaan tai
ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat
toimihenkilöt.
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan kahdeksi
kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen muut jäsenet valitaan kahdeksi
kalenterivuodeksi siten, että puolet hallituksen jäsenistä on vuosittain
erovuorossa. Ensimmäisenä vuonna erovuoroisuus ratkaistaan arvalla, sittemin
vuoron mukaan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai
kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on
päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme (3)
hallituksen jäsentä on paikalla.